Viimeajalta

On jo ehtinyt tapahtua monta menoa. Paras leiri sekä koulun alku. Toimettomuutta, mutta jo kolme päivää myös toimeliaisuutta; koulua, liikuntaa ja myös löhöntää. Ruokaa, herkkuja, kasvispyöryköitä. Laidasta laitaan.

Laidasta laitaan, mutta muistaen ja muistutellen kaiken hyvän ja hyvemmän.

 

Koulusta olen jäässä, koska olen jäässä, enkä paras tiimityöskentelijä. Lisäksi kosteus koko homman yllä varjostaa olennaista (tai annan sen varjostaa). Tuntuu ulkopuoliselta kun ympärillä puhutaan viime yön menoista ja aamun olotiloista, kun oltiin kaikki yhdessä. Niillä keinoin tehdään ihmisistä porukka. Eikä se kosteus välttämättä, vaan se että en ole vielä se henkilö joka menee mukaan rallileikkeihin ja vaatteiden vaihtoon. En tiedä haluaisinko. Ainakin haluaisin olla se rento ja jopa rohkea mukana porukassa mitä tehtiinkään. Sinne on vielä jonkin verran matkaa. Olenko pidemmällä kuin mihin omat rahkeeni riittävät?

huurumustikat puurossa

Kokoajan on ollut kuitenkin pohjalla parempi fiilis siitä mitä sain kokea eräällä leirillä. Sain oman huoneen, eikä se haitannut. Nimeäni kysyttiin. Asuinpaikkaani kysyttiin. Kaikkea kysyttiin. Aloitteita tein myös tästä suunnalta ja sanoin ääneen sitä arkista ja ei niin arkista mitä olen halunnut sanoa. Sitä kuunneltiin. Olen onnellinen että lähdin sinne tuntemattomaan. Se tarjosi sitä mitä olin halunnut ja enemmänkin, vaikka alkuvaikeuksia muunmuassa Tampereen bussiyhteyksien, vaihtojen ja aikataulujen kanssa olikin (minussa ei olen sisäänrakennettua kompassia, eikä aina edes suuntavaistoa, vaikka SUUNNistusta onkin harrastettu).

Paloja on pikkuhiljaa loksahdellut kohdilleen, mikä on tuonut lisävoimaa. Samoin arki: yhtäkkiä olen taas jaksanut ja halunnut liikkua. Lisäksi vapaus, rakkaus ja terveys ovat asioita joista ei voi iloita liikaa.

Tästä on hyvä ja mielenkiintoinen jatkaa.