Eläintarha

Syyskuussa, kun Saksassa oli vielä kesää jäljellä, kävin Berliinissä, eikä lentokone edes pudonnut. Muutamaan päivään mahtui tiivistä ihmettelyä ja pikainen kierros eläintarhassa. Eläimissä riitti ihmettelemistä. Kamera kävi sen mukaan.

  Huomioitavaa: apinoita heiteltiin kivillä, elefantti kiersi kehää ja naarasleijona vain vaikeroi.

 

En saanut aivan yhtä kivoja kuvia kuin hakusanalla flamingo bird.

 Gorillat olivat uskomattoman vaikuttavia, juuri niin kuin elokuvissa.

Tai eivät aivan...

Tästä kuvasta pidän. Kuvan kohteita kyllä pelkäsin, sillä nuo böördit olivat ihan vapaina.

Kirahvit rundillaan. Taisi niitäkin kyllästyttää pienet piirit.

Tässä tyynintä rauhallisuutta mitä olen nähnyt + krepattu pehko.

Kaiken kaikkiaan todella mielenkiintoinen kierros. Ihmismäiset paviaanit jaksavat ihmetyttää. Kaikki eläinten puuhailut. Vaikkakin se tapahtuu niiden kustannuksella.

Huomenna karataan

Päivät seuraa toisiaan. Joka nurkassa käyn. Pinnalla.

Haluaisin pelata yhdessä. Roikkua ringissä. Vettä kengissä.

Yhtenä iltana muotoilin muumin. Toisena se suli pois.

Future näyttää selkeämmältä. Tyvi vaaleammalta. Mutta kaikki paremmalta.

Luotan aina huomiseen. En vaan muista että tämä päivä oli eilisen huominen. Kiva miettiä ennalta miten elää, tai katsoa hidastettua mennyttä Photograph soiden. Ensin opettelen pyykinpesukoneen käytön, sitten elämän.

Huomenna karataan.

Tai mennään syömään vaan.

Kauniit päivät

Oli hienoa päästä juoksemaan tänään. Amatööriasussani, liian suuret anttilan aurinkolasit päässä. Tuntui hyvällä tavalla pahalta. Lopuksi hyvällä tavalla hyvältä. Auringossa tuntui lämpimältä. Hetken jopa kesältä.

Kannustan tänään Mikael Saarta.  Nimimerkillä ikuisesti katkera dingdongille.

Pakko myöntää, että kun valon määrä lisääntyy, lisääntyy myös elon määrä. Sitä on kaivattu. Auringon toinen tuleminen häikäistyttää, mutta innostaa ottamaan kameran taas esiin. Ilman valoja ja varjoja on vain harmaata.

Kuollut lintu oli karmiva löytö. Kohteesta saa toki draamallisen lasittunutkatse-kuvan, jota minä elävänä voin käyttää koristamassa elon tuotoksiani. En aio myöntää elämän haurautta.

Syntymäpäiväni auringonlasku. Se hohti punaa, kuten vastalakatut kynteni ja pinkit suortuvani. Paljon enemmän vain. Mitä se sellainen olisi, jos olisi yhtä kaunis kuin luonto?

Tilan hienoudet

Näinä niin synkkinä aikoina on mahtava päästä pois mistä tahansa tavallisesta, ja alkaa puhallella vaikka saippuakuplia.

Mieleni on kuin vaikka ne saippuakuplat; ideoita tulee paljon, mutta ne puhkeaa aika helposti ennen kuin mikään pääsee edes toteuttamisvaheelle asti. Aina pitäis olla jotain uutta. Huoh. Piti minusta tulla arkkitehti tai sisustusihminen tai mikä lie. Olin jo suunnittelemassa ennakkotehtävien toteutusta, mutta alkoi kyllästyttää niiden loppuun asti vieminen. Ja tradenomiksi mennään.

kuva täältä

Erilaiset tilat ovat niin inspiroivia. Miksi seinät ei voisi olla aallon muotoisia tai vinoja? Tykkään niin paljon kaikesta tavallisesta poikkeavasta. Muutenkin rakastan asunnoissa vierailuja, ja miettiä jos itse asuisin kyseisessä paikassa, missä olisi mikäkin huone. Sellaista luovaa unelmointia.

kuva täältä

kuva täältä

Avaruus on vaikuttavaa, mutta epäkäytännöllistä. Kuka pyyhkii seitit neljän metrin korkeudelta? Onneksi tiloista voi nauttia ilman että vastaavaa itse tarvitsisi. Loft-asuntojen tehdasmaiset vanhat miljööt ja suuret ikkunat ovat mahtavia luovuuden puolesta. Tuohon tulisi väliseinä, tuohon keittö jne. Alla olevaa tilaa tekisi mieli lähteä muokkaamaan viihtyisäksi asunnoksi. Yleensä tuleekin mielenkiintoinen kokonaisuus vastakohtien avulla. Kovan ja rouhean seuraksi pehmeyttä kankailla, huonekaluilla ja väreillä.

kuva täältä

kuva täältä

Kaihdan laatikkomaisia, säännöllisiä tiloja, joista puuttuu persoona. Parasta ovat kohteet, jotka on rakennettu jonkin entisen päälle; tehtaan, koulun, kaupan, siilon... Täysin uuden rakentamisessa käytetään usein tylsiä materiaaleja ja helppoja muotoja kaupallisuuden vuoksi. Harmaus on harmautta. Minua viehättä mielenkiintoiset pohjaratkaisut erikoisessa tilassa, ja ennalta-arvaamattomuus. Kuten yllä kuvassa tila jatkuu mielenkiintoisesti moneen suuntaan.

kuva täältä

Haaveissa olisi löytää joskus sellainen asuinkokonaisuus, joka on mielenkiintoinen, mutta kuten sanottua, käytännöllinen. Asunto voi olla yhdessä tasossa, eikä sen pidä olla niin kovin suuri siivousurakka. Yksi kriteeri on myös muunneltavuus; vaihtelun vuoksi olohuoneen ja ruokailutilan paikkaa voisi vaikka vaihtaa. Jokaiselle huonekalulle ei olisi mitoitettua omaa paikkaa.

kuva täältä

Tilojen suunnittelu on mielenkiintoista peliä, kun siinä on tarpeeksi vaihtelevuutta. Alkuperäiselle tilalle on hauskaa keksiä uusi käyttötarkoitus. Tilojen avulla voi luoda vaikka mitä. Se on niin hienoa.

Who me?

Mitähän haluaisin kertoa itsestäni. Korvakoruni ovat ruuhkaiselta possukirpputorilta. Puoli euroa. Ruuhkaisuus on inhokkini, puoli euroa intohimoni.

On helpompi olla ulkopuolella, joten voisi kai sanoa minun pitävän siitä. Joskus tuntuu että juuri se on se haava, jota enemmän pitäisi hoitaa. Onhan se nähty yhden lyhyen (153cm/19v) elämän aikana. Viimeisten kahden vuoden aikana olen vihdoin päässyt kunnolla kasvamaan (josko sitä pituuttakin vielä tulisi...).

Onneksi on hyvin.

Hyppiä kaiketi osaan, myös jäällä, kuten kuvassa. Nyt osanen myös katsoa paremmin että jää tosiaan on tarpeeksi vahvaa.

   

Tykkään olla liikkeessä, mutta contouraan posket täällä ollessani metallinruskealla. En kuitenkaan  ole rikollinen. Ulkonäköön panostan mielelläni, sillä sisäpuolta saan harvoin tuotua esille. Muuten olen suurpiirteinen kuin viivat maalauksessani. Kokonaisuus voi kuitenkin vaikuttaa eheältä. 

Suunnittelu on minulle lähes koko kakku. Sen kautta elän. Toteutus on aina jokin muu, yleensä ei mikään. Futuuri ja konditionaali ovat ystäviäni Hupin, Pekon, Pupulssin, Iso-muumin ja satojen muiden pehmojen lisäksi. Tekisi hyvää herätä useammin niiden ulkopuolelta ja kokeilla rohkeasti ilman ennakkokäsityksiä. Unohtaa se huomenna eläminen.

Tieni on hukassa, eikä se löydy googlesta. Vaikeinta on lähteä rikkomaan rajoja, jotka on itse asettanut. Mielelläni rikon muiden rajoja, mutta siinä taas on pysyttävä tiettyjen sisällä.

Toivon ettei tarvitsisi juhlia paperia jossa ainakin b, c ja m, koska ne eivät ole vielä saavutuksia vaan pakollisuuksia. En uskalla pistää sitä lippistä päähän, mutta en myöskään olla ainut ilman sitä. Väliäkö sillä.

Tai millään.

Kello neljän jää

Hieno tajuta että lumi voi sataa vieläkin kuten huonepöly. Mutta puhtaammin. 

Sirot suirut kannattelevat pommia, kuka sen teki mahdolliseksi?

Toivottavasti ei vaikuta siltä että kirjoitan kuin osaisin veistää jääkiteen. Ei ole tarkoitus arvottaa mitään. Mukavinta on pysyä kevyissä, mutta itseä koskettavissa aiheissa, tai vain kirjoittaa valheen kauneudesta. Siitä mikä ei ole oikeasti läsnä, mutta täällä sen voi luoda.

jäätä ja tulppaaneja

Leikkiviä poikia rannalla

Onhan tämmönen aiemminkin käynyt mielessä, mutta nyt onpi sen verran luppoaikaa ja halua jakaa räpsyjä, niin tämmönen nyt on. Nyt parhaat kuvat saavat tarkoituksen olemassaololleen. En haluasi satuttaa niitä kuvia, jotka jäävät käyttämättä mutta noh.. kai ne selviää.

Näitä oli kerran ilmestynyt Itsenäisyydenkadun parvekelasiin.

Jostain syystä tästä kuvasta tulee mieleen tämä maalaus.

Helposti jää tämän koneen vangiksi. Ilta jo hämärtää. Kuitenkin hyvällä omalla tunnolla sillä aamulla keksin siivota. Ylihuomenna tekstitaidon yo-koe. Matkan varrella pitää muistaa elää, mutta juhlia voi vasta kun jos saa työpaikan, ja täyttää yhteiskunnan ehdot. Ei siis vielä ylioppilas"tutkintoa" jookos?

Kokoajan menee lähemmäs sitä mitä haluaa (yhteiskunnan rajoissa toki). Tällä viikolla tullut parista tuutista: "ei ole väliä mistä tulee, vaan minne on menossa". Noinko on? Ei todellakaan, ihan satavarmasti tai ehkä jotenkin niin se on. Ei ikinä oikeaa tai väärää vastausta.

Lämmin

Kuvittelimme itsemme viereiseen linnaan. Suuret juhlat. Sellaista romantisoitua elämää.

Ulkona palasimme aurinkoon  ja todellisuuteen. Sitten sillalla lauloi mies. Sitten soi samba. Nappasin kuvan puskan yli, ja siihen jäi hieno hetki. Oli lämmin kaikin puolin.

Tässä näin

Viimekerralla oli toista laitaa, tällä kerralla tätä. Ei se voi olla räntäsadetta, jonka merkitys katoaa samantien kun se osuu maahan. Matkallaan se pakottaa meidät sateenvarjoihin ja huppuihin.

Eilen ajattelin leipoa. Uusi essu paketista päälle. "Tällä kertaa teen täysin ohjeen mukaan". Ja niinhän siinä kävi että hiiva piti survoa kiinteään taikinaan.

Onneksi uunista ilmestyi kymmenen sämpylää.

Yllä oleva aurinkoisuus on peräisin Berliinistä. Joku onnekas on päässyt pyörineen tännekin. Auringosta huolimatta varjot sokelsivat minkä ehtivät. Joskus sanon sen ääneen: "onneksi tein tämänkin virheen".

Lana inspiration

kuva täältä

kuva täältä

gif täältä

Toinen

 Marjoja makrolla. Kakkua kahvilla. Syöty ennen aamua.

Lavastettu smoothie. Tyrniä kynsissäkin.

Lehdistä kuvia ottamassa, mutta bisnesmiehet vain katsoivat. Norsuja ja papioita.

Valoja paikassa, jossa satoja haudattuja. Jäljen ja ajan jättäneitä.

Ensimmäinen

Muistatko kun oli kesä? Olimme vadelmina pensaassa. Pilvinä taivaalla.

Katsoimme aurinkoon, vaikka satoi, ja pilviin, vaikka niitä ei ollut.

 Pidimme ikkunaa auki yöhön saakka. Heiluvat lehdet mustenivat. Ne muodostivat kuvioita.

Ritareita ja kissanpoikia oli puiden oksilla.

Syksy saapui, ja marjoista tuli kirpeitä. Pilvistä tummia.

Katsoimme sateeseen, vaikka paistoi.

Ikkunat pysyivät kiinni, eikä niiden läpi voinut nähdä.