Jotenkin kaikkia projekteja ja askeleita on otettu eteenpäin, mikä vie mukavasti kohti tulevaa. Aloitin viime viikolla töiden teon iskällä. Sellaista mukavaa ja kolmipäiväistä viikkoa.
Sitten täräytin itseni valmennuskurssille tänään. En ikinä ole edes miettinyt kurssille menemistä ennenkuin tänään, kun hakuaika päättyi, eli nyt on sitten pysyvää ne mitkä laittoi hakukohteiksi.
Edellä mainittu tuo lisää sisältöä ja ohjelmaa tähän kevääseen. Opiskelupaikka saisi siis avautua ensiyrittämällä... Tuntuu meinaa sen verran karvaalta tuo summa, jonka joutuu pulittamaan. Varmasti kuitenkin paljon eteenpäin vievempää kuin se että yritän omatoimisesti ymmärtää kaiken mitä jutuissa haetaan. Samalla saattaa päästä taas siihen "opiskelun" makuun, mikä varmasti sekin tekee hyvää.
Sitten on kauhulla odotetut lakkiaiset. Haluan kyllä pitää juhlat (etenkin suunnitella niitä) ja tehdä niistä oman näköiseni. Ei klinkutuksia, puheita tai posliiniastiastoa. Ilmapallot on jo ostettu.
Eniten pistää vastaan sen lakinantotilaisuus, joka on liian virallinen siihen nähden kuinka paljon työtä kukaan on oikeasti tehnyt. Sitten puheenvuorot ja yksitellen edessä käyminen. Kaikin puolin puuduttava tilaisuus. "Kerran se vaan kirpaisee", sanoo iskä.
Ja huomenna alkaa 30 day push up challenge! Otin inhimillisen version, jossa viimeisenä päivänä punnerruksia tulee 40 kappaletta. Lähtötilanne oli syytä kartoittaa, joten kunnon lämmittelyn (ja vitkuttelun) jälkeen tein niin monta kuin jaksoin. 33 kpl. Kohti neljääkymmentä puhdasta punnerrusta siis kiitos! Kyllä siinä on tekemistä kun alkaa lähennellä kolmeakymmentä, kun pitää aina mennä sinne rajalle. Ei kuitenkaan mitenkään mahdoton.
Päivät menee mukavasti. Työn kautta tuntee tekevänsä jotain hyödyllistä. Liikuntaa on mukavasti, ja viikonlopun irtiotot tekevät hyvää.
Innolla eläen,
Henna
:o :]
VastaaPoista