Pitkästä aikaa oon tarttunut siihen mikä tuntui vielä eilen mahdottomalta. Ei ole enää vaihtoehtoja. Itseni takia. Ja Kelan.
Pilkkomalla tarpeeksi pieniin viipaleihin kuten alla ja kestämällä yksi
pala päivässä -menetelmän hitauden, pystyy olemaan ihan tyytyväinen.
Tiedän ettei puolikasta meloonia voi suuhunsa pistää, mutta kuinka
vaivaakaan vain yhden palan syönti. Koitan pitää tätä kasvun paikkana ja
itsensä venyttämisenä. Kyseessä on vaivainen viidesosa kurssia, mutta
mulle se on tämän vuoden maailmanlopun alku. Itseni takia.
Olen kuitenkin ollut superiloinen uudesta tuttavuudesta, viime viikon maalauksista ja alkavan kesän monenlaisista hajuista. Terveydestä, vapaudesta, mahdollisuuksista. Inhottava totuus on, että täytyy altistua, harjoitella, mennä ja tehdä. Tehdä juuri sitä mikä pelottaa. Pelkällä ajatustyöllä ja odottamisella ei saavuta mitään. On ollut lohduttavaa ymmärtää, että riippumatta kenestäkään toisesta, askeleesi voi olla vaikka puolikas vesimelonin siemen. Sinun askeleesi on vain sinun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti